Perustaminen

Musiikinopettaja Klaus Järvinen järjesti 1960-luvun jälkipuoliskolla Oulunkylän yhteiskoulun oppilaille koulutuntien jälkeen rytmimusiikin opetusta. Vuonna 1967 perustettu ja valtakunnallista huomiota herättänyt Oulunkylän yhteiskoulun Brass Band oli tiettävästi ensimmäinen big band suomalaisessa koulumusiikissa. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä koulujen musiikkiharrastustoiminta joutui kuitenkin uhan alle. Ainoa vaihtoehto jatkaa rytmimusiikin opetustoimintaa oli perustaa uusi oppilaitos. Niin syntyi Oulunkylän Pop/Jazz Musiikkiopisto.

Perustamisasiakirja

Opetus käynnistyi maanantaina 2.10.1972 iltapäivä- ja iltatoimintana Oulunkylän yhteiskoulussa.

Oppilaitos toimi alkuun harkinnanvaraisen valtiontuen, Helsingin kaupungin tuen ja lukukausimaksujen varassa. Keskeinen tavoite oli päästä pysyvän valtiontuen piiriin ja edetä tutkintokoulutusta tarjoavaksi konservatorioksi. Tämä toteutui 1986.

Rytmioppia -kirjan kansi

Oppilaitoksen perustamiseen ja alkuvuosiin liittyi runsaasti toimijoita, intohimoja, kilpailuasetelmia ja myös kiistoja. Tapahtumat on tarkemmin selvitetty Janne Mäkelän teoksessa Rytmioppia – Pop & Jazz Konservatorio 1972–2022 (SKS, lokakuu 2022).


”Keräsin poikaporukasta koulun pahimpia jästejä.”
– Klaus Järvinen Oulunkylän yhteiskoulun Brass Bandin perustamisesta