Koronapassi otettu käyttöön konserteissa 4.12. alkaen

Koronapassi otettu käyttöön konserteissa 4.12. alkaen

Pop & Jazz Konservatorio on ottanut käyttöön koronapassin rajoitusten sijaan konserteissaan aikavälillä 4.12.-31.12.2021.

Koronapassina toimii EU:n koronatodistus, joka sisältää kolme eri todistusta: todistuksen koronarokotuksesta, todistuksen koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronasta. Koronapassin saavat myös henkilöt, jotka ovat sairastaneet koronan ja saaneet lisäksi yhden koronarokotuksen.

Jo peruttuja muskarikonsertteja lukuun ottamatta kaikki Pop & Jazz Konservatorion tiloihin sovitut konsertit järjestetään ja pidetään ilman yleisörajoituksia. Koronapassia edellytetään yleisöltä koko tilaisuuden ajan.

Koronapassi ja henkilötodistus tarkastetaan Pop & Jazz Konservatorion konserttiin saapumisen yhteydessä kaikilta yli 16-vuotiailta ulkopuolisilta henkilöiltä. Koronapassia ei tarkisteta Pop & Jazz Konservatorion henkilökunnalta, oppilailta, opiskelijoilta tai esiintyjiltä. Konserteissa jatkuu vahva maskisuositus, käytämme käsidesiä ja pyrimme välttämään tarpeettomia ruuhkia. 

Mistä saan koronapassin?

Koronapassin saa kirjatumalla Omakanta-palveluun osoitteessa kanta.fi. Koronapassin voin ladata pdf-tiedostona tai siitä voi ottaa esimerkiksi kuvankaappauksen puhelimella.

Koronarokotustodistus, negatiivinen testitulos ja todistus sairastetusta koronasta näkyvät kaikki Omakannassa. Pikatestin tulos ei kelpaa todistamaan sairastettua koronavirusta.

Tarkemmat ohjeet voit lukea kanta.fi-sivulta tästä linkistä: https://www.kanta.fi/koronatodistus.

Huom! Omakannan nimissä on lähtetty huijausviestejä, jotka pyytävät kirjautumaan viestissä olevan linkin kautta Omakantaan. Tämän takia on aina varminta kirjautua Omakantaan kirjoittamalla selaimen osoitekenttään kanta.fi tai www.kanta.fi.

Tältä näyttää EU:n koronatodistus. Sen voi ladata kanta.fi-osoitteesta.

Yleinen koronaohjeistus Pop & Jazz Konservatoriossa

Pop & Jazz Konservatoriolla on vahva maskisuositus ja muistutamme, että kaikki kampuksella vierailevat huolehtivat hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä mahdollisuuksien mukaan turvaväleistä. Lievissäkään oireissa ei saa tulla kampukselle.

Teemamme on: “Välitän sinusta, siksi pidän maskia”.

Pop & Jazz Konservatorio suosittelee edelleen vahvasti myös koronarokotuksen ottamista, jos sinulta sellainen vielä puuttuu. Muistathan, että rokottamattomilla on suurin riski koronan suhteen. Tarvittaessa tutustu esimerkiksi Helsingin rokotussivustoon, joka sisältää myös mahdollisuuden influenssarokotteeseen: https://www.hel.fi/sote/koronarokotus-fi/ 

Kiitos, että välität.

Pop & Jazz Konservatorion koronaohjeistus