Perusopetuksen kursseja syksyllä 2022

Perusopetuksen kursseja syksyllä 2022

Perusopetuksessa alkaa uusia innostavia kursseja syksyllä 2022. Kaikille kursseille ilmoittaudutaan sähköpostilla osoitteeseen info@popjazz.fi, josta saa myös kysymällä lisätietoa.

Kuorot lapsille ja nuorille

Ensi syksynä kokoontuu kaksi kuoroa, yksi 8-12-vuotiaille ja toinen 13-18-vuotiaille. Kuoroja vetävät opettajamme Iina Kotola ja Sara Nuutinen.

Harjoituspäivä on perjantai Popjazz-salissa ja kerran viikossa kokoontuva kuoro harjoittelee kerrallaan 90 minuuttia. Kuorojen alkamisajat tarkentuvat osallistujien myötä sopivaksi. Kuoroon osallistuminen sisältyy perusopetuksen lukukausimaksuun.  Ulkopuolisille 120€/lukukausi.

Ilmoittautumiset Wilman sivulla, jonne pääset tästä.


Musiikkiteknologia

Musiikkiteknologia on suunnattu perusopetuksessa opiskeleville sivuaineeksi. Musiikkiteknologiassa opetellaan tärkeimmät tekniikat ja keinot musiikin äänittämiseen, äänitiedostojen muokkaamiseen tietokoneella sekä äänentoistolaitteiston käyttöön.

Opetus on hyvin käytännönläheistä ja pyrkimyksenä on hyödyntää mahdollisimman paljon oppilaalta valmiina löytyviä laitteita ja ohjelmistoja. Aikaisempaa kokemusta aiheesta ei edellytetä, tarvitset ainoastaan oman tietokoneen ja oikean asenteen! Opetuksen alussa osallistujat saavat tietoa erilaisista ilmaisista äänitysohjelmista, joita voi tunneilla käyttää, jos ei ennestään omista mitään sopivaa ohjelmistoa. 

Ilmoittautumiset -> info@popjazz.fi


Esiintymisvalmennus

Taito ilmaisuun ja luovuuteen piilee ihmisessä itsessään. Vaikka oma instrumentti ja soittotaito olisi mikä tahansa, laulava tai instrumenttia soittava persoona on kaiken keskiössä. Ilmaisuvoimaa voi opetella aktivoimaan ja vahvistamaan ja sen myötä oppia luontevammaksi esiintyjäksi ja kehittyä vaikuttavaksi tulkitsijana. Nonverbaalisen viestinnän eli kehoviestinnän kehittäminen tuo esiintymiseen varmuutta ja valovoimaa.

Ryhmässä tutustutaan omaan ilmaisulliseen luovuuteen kehollisen ja äänellisen tekemisen kautta, harjoitellaan esiintymistilanteessa vaadittavaa läsnäolon taitoa ja tarkastellaan jokaisen persoonallista tapaa olla luonteva lavalla. Kohderyhmänä ovat yli 14-vuotiaat instrumenttiin katsomatta. Opettajana toimii Tiia Marjanen. Tunnin pituus on 90 minuuttia ja tunnit pidetään keskiviikkoisin klo 18.30-20.00.

Ilmoittautumiset -> info@popjazz.fi


Rumpuryhmä

Rumpuryhmä kokoontuu viikottain ja suosittelemme sitä kaikille vähintään perusopinnoissa tason 7 saavuttaneille rumpaleille. Ryhmän toiminta keskittyy rudimentaalisten perusasioiden ja ohjelmiston harjoittamiseen harjoituspadeilla ja marssirummuilla eli hyvin tärkeiden perusasioiden vahvistamiseen. Ryhmä valmistelee myös ohjelmistoa ja tekee esiintymisiä. 

Ryhmän ohjaajana toimii Petri Kentala. Rumpuryhmään osallistuminen sisältyy perusopetuksen lukukausimaksuun. Viikoittaisen tunnin pituus on 60 minuuttia, tarkempi tuntiaika ilmoitetaan myöhemmin. 

Ilmoittautumiset -> info@popjazz.fi