Ministeri Sanni Grahn-Laasonen luovutti kunniamaininnan PJK:lle tiistaina 1.11.2016 Jyväskylässä ammatillisen koulutuksen seminaarissa, tunnustuksena PJK:n ammatillisen koulutuksen erinomaisesta toiminnasta osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden kehittämisessä.

Ministeriön perustelut Pop & Jazz Konservatorion ammatillisen koulutuksen saamalle kunniamaininnalle:

Pop & Jazz Konservatoriossa on kehitetty erinomaisesti toiminnan osaamisperusteisuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Konservatorio on kehittänyt uudenlaisen tavan toteuttaa opintojen alussa orientaatioviikko, jonka aikana tehdään osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä suunnitellaan opiskelijoiden opintopolkuja. Esimerkillistä on myös arvolähtöisen jaksojärjestelmän käyttöönotto ja opiskelijoiden opintojen aikaisen työn opinnollistaminen. Pedagoginen johtaminen on tärkeässä roolissa uusien toimintamallien käyttöönotossa. Alan erityispiirteet on otettu hyvin huomioon toimintaa kehitettäessä. Rakenteet ja toimintamallit tukevat yrittäjyyden ja ammattimaisuuden edistämistä. Konservatoriossa pyritään tavoitteellisesti vahvistamaan opiskelijoiden itsensä työllistämisen taitoja. Konservatoriolla on erinomainen maine ja sieltä valmistuvat opiskelijat menestyvät hyvin työelämässä.

Laatupalkinnolla kannustetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjiä toiminnan laadun arviointiin ja parantamiseen. Vuoden 2016 laatupalkintokilpailun eritysteemana oli osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys, eli ammatillisen koulutuksen käynnissä olevan reformin keskeiset tavoitteet.

Virallinen mediatiedote