”Minulla on ollut lähtökohtainen polte musaan, sillä molemmat vanhempani olivat musiikin opettajia ja keikkailevia muusikoita. Lapsena minulle kasari- ja ysärikitaristit olivat sankareita ja iso juttu, he vetosivat nuoren miehen mieleen. Nakersin näkkileivästäkin itselleni kitaran.
Seitsemänvuotiaana halusin välttämättä kitaratunneille. Rokkihommat kiinnostivat eniten, mutta Espoossa ei ollut tarjolla kuin klassisen kitaran tunteja. Nekin olivat kuitenkin parempi, kun ei mitään. Parin vuoden päästä sain kuitenkin sähkökitaran siihen rinnalle ja opettelin soittamaan sitä itsekseni. Pysyin kuitenkin klassisen kitaran tunneilla, koska koin olevani hyvä siinä.
Vuonna 2003 päädyin isoveljeni vanavedessä Pop & Jazz Konservatorioon. Olin aloittanut jo lukion, ja suoritin sitä siinä PJK:n rinnalla. Lopetin klassisen kitaransoiton ja vaihdoin kevyen musiikin puolelle. En kokenut olevani selkeästi kotonani sähkiksen enkä klassisen maailmassa.
Yksi päivä PJK:ssa muutti koko elämän
Olin aluksi vähän pihalla mitä haluan tehdä ja kaikki oli aika kaaottista. Elämäni mullistavin päivä oli se, kun opettajani Tommi Paju laittoi eräänä päivänä luurit korvilleni, että kuuntelepa Petteri tätä. Pääni räjähti: Mitä tämä musiikki on!?
Tommi kertoi, että kyseessä oli amerikkalainen edesmennyt kitaristi Michael Hedges. Hän oli ensimmäisiä perkussiivisia fingerstyle-kitaristeja, eli kitaristeja, jotka luovat teräskielisen kitaran soitollaan illuusion jopa kokonaisesta orkesterista. Olin niin vaikuttunut Hedgesin musasta, että tunsin heti haluavani tehdä jotain samankaltaista.
Vaivuin täysin siihen kuplaan 1,5 vuodeksi. Tiesin, että tämä on mun juttu ja tätä haluan tehdä. Halusin tehdä hyviä biisejä ja luoda upean shown, mutta en puoleentoista vuoteen soittanut musaani kenellekään.
Käänteentekevä risteyskohta elämässäni oli se päivä, kun pääsin PJK:n kitarapäivässä vetämään puolen tunnin setin yleisölle. Vedin kaikkien yllätykseksi kunnon sooloshown, ja se otettiin riemulla vastaan. Sen jälkeen kaverit pyysivät soittamaan kaikissa kotibileissä.
Opiskeluaika Pop & Jazz Konservatoriossa oli hauskaa ja äärimmäisen opettavaista
Olen PJK:lle suunnattomasti velkaa niistä kaikista opeista, joita olen siellä saanut. Minulla oli sisäistä luovaa intoa, paloa ja hirveästi energiaa luoda omaa musaa, mutta PJK antoi konkreettiset eväät menestykseen. Jo ensimmäinen kevyen musiikin teoriatunti oli tosi valaiseva. Vasta silloin kunnolla koin ensimmäistä kertaa musiikin teorian helppona, loogisena ja innostavana, vaikka olin käynyt lukemattomilla klassisen musiikin teoriatunneilla.
Opiskeluaika PJK:lla oli kaikkiaan hirveän rikastava kokemus. Siellä oli todella hyviä workshoppeja, seminaareja ja vierailijoita. Tarjolla oli hirveän paljon tietoa ja inspiroivaa sisältöä. Minulla on vieläkin opiskeluajan muistiinpanot tallella.
Opiskelu oli myös tosi hauskaa. Meillä oli hyvä porukka opiskelijoiden kesken, ja opettajat olivat myös mukavia. Käytiin jamittelemassa omalla ajalla, ja koitettiin löytää itseämme.
Valmistuin PJK:sta vuonna 2007. Valmistumiseni jälkeen suunnittelin lähteväni jatkokouluttautumaan, mutta opettajani ohjeisti, että älä pyri mihinkään kouluun enää, vaan lähde luomaan uraa. Mielestäni se neuvo oli hyvä. En väheksy korkeakouluopettajia, mutta PJK:ssa on kyllä sairaan korkea opetuksen taso. On kyllä aivan käsittämätöntä, miten toisen asteen oppilaitoksessa voi saada niin hyviä oppeja.
Olin toki nuori enkä henkisesti varmaankaan täysin kypsä luomaan omaa uraa, mutta PJK antoi hyvät eväät työelämää ajatellen. Tiesin jo ennestään mitä keikkailu on, ja sain ennen valmistumistani PJK:lta ihan merkittävän stipendinkin. Sen avulla teinkin heti valmistumiseni jälkeen ensimmäisen studioalbumin, ja parin vuoden päästä toisen.
PJK:ssa opiskelu on ollut parhaita juttuja elämässäni
Jos olisin nuori, lähtisin PJK:n opiskelemaan vieläkin sillä meiningillä, että ime kaikki tieto ja pidä silmät ja korvat auki. Ja suu kiinni.
Kouluaika on laboratorioaikaa – pitää uskaltaa kokeilla ja heittäytyä, sillä koulu on turvallinen ympäristö testata kaikkea. Sellaista mahdollisuutta ei ehkä tule enää työelämässä.
Pop & Jazz Konservatoriota voin suositella varauksetta muusikoksi haluaville. Se on uskomattoman hyvä koulu. Elämäni yksi parhaita juttuja oli opiskella PJK:ssa. Olen superkiitollinen PJK:lle ja sen opettajille hyvästä opetuksesta!”
Petteri Sariola
Fingerstyle-kitaristi