Opintotoimisto 0400-135400

Vahtimestari 0400-135410

Osoite: Arabiankatu 2, 00560 Helsinki

 


PJK:n tapahtumakalenteri kevät 2012

PJK Live Klubin syksyn 2011 päivät näet tästä

Close Encountersin väki kiittää, käy fiilistelemässä tässä ja lue festivaaliblogi tästä.

Äänityskilpailun voitto Pop & Jazz Konservatoriosta valmistuneelle

Pop & Jazz Konservatoriosta joulukuussa 2011 valmistunut musiikkiteknologi Timo-Pekka Huhtinen on voittanut Audio Engineering Society (AES) Suomen jaoksen järjestämän valtakunnallisen äänityskilpailun 2012. Tulosten julkistamistilaisuus pidettiin 26.3.2012 Musiikkitalossa, Helsingissä.

Kilpailu oli suunnattu audioalan opiskelijoille ja mukana oli kilpailijoita valtakunnallisesti eri oppilaitoksista mm. Sibelius-Akatemiasta ja Metropoliasta. Tuomaristossa oli Suomen audioammattilaisten kärkinimiä: Risto Hemmi, Suikki Jääskä, Enno Mäemets ja Petteri Laukkanen.

Edellisen AES-äänityskilpailun vuonna 2010 voitti myös PJK:n opiskelija Sami Toroi. Sami oli edustamassa Lontoossa kansainvälisessä kilpailussa.

Vuoden 2012 kilpailun pääpalkinto on kilpailutyön pääsy kansainväliseen AES:n kevään 2012 konventiossa Budapestissa järjestettävään äänityskilpailuun. Lisäksi AES Suomen jaosto kustantaa voittajan matkat, majoituksen sekä osallistumisen konventioon.

Onnea Timo-Pekka!

 



 

 

BÄNDIPAJATOIMINTA

Bändipajaryhmissä on n. 20 vapaata oppilaspaikkaa ikäryhmissä 2003-05 syntyneet. Kysy lisää opintotoimistosta p. 0400-135400.

Pop & Jazz Konservatoriossa on käynnistynyt syksystä 2011 lähtien omakustanteinen bändipajatoiminta, johon voi ilmoittautua opintotoimistoon 0400-135400. Bändipajaan ilmoittautuneista muodostetaan alle 10-vuotiaiden ja yli 10-vuotiaiden oppilaiden yhtyeitä, kahdeksan oppilasta/yhtye. Myös aikuisoppilaista voidaan muodostaa yhtyeitä, mikäli halukkaita tulee riittävästi. Opetus sisältää viikoittaisen yhtyeharjoituksen 45 min Pop & Jazz Konservatorion opettajien johdolla. Opintomaksu on 170 euroa/lukukausi. Opetusta annetaan 17 viikkoa syyslukukaudella ja 18 viikkoa kevätlukukaudella. Mikäli tulee mukaan toimintaan kesken lukukauden, opintomaksu suhteutetaan opintoaikaan.

Toistaiseksi Pop & Jazz Konservatorio ei tarjoa vapaarahoitteisesti yksilöopetusta eikä yleisen oppimäärän opetusta julkishallinnon tuen puuttumisen vuoksi. Asiasta tiedotetaan välittömästi, mikäli tilanne muuttuu.


RYTMIMUSKARI

Musiikkileikkikouluun otetaan alle kouluikäisiä oppilaita p. 0400-135400. Muskarin lukukausimaksu on 120 euroa/lukukausi.
Opetusta annetaan syyslukukaudella 17 viikkoa ja kevätlukukaudella 18 viikkoa.
Rytmimuskari toimii tällä hetkellä Arabiakeskuksessa 3 krs. sekä PJK:n päärakennuksessa Arabiankatu 2A (luokka 034).
Muskariopettajina toimivat lukuvuonna 2011-12 Minja Koskela, Hanna Routsi, Milka Pajukallio ja Heini Kauppi. Ylhäällä olevasta kuvakkeesta voit ladata rytmimuskarin opetussuunnitelman.
Muskariopetusta annetaan pääsääntöisesti iltapäivisin maanantaista perjantaihin. Myös aamupäiväryhmiä on. Lisätietoja saa opintotoimistosta. Lisää tietoa Rytmimuskarista löytyy myös kohdasta perusopetus.

Syksyn muskariryhmiin ilmoittautuminen alkaa toukokuussa.

Lisäksi Pop & Jazz Konservatorio osallistuu Lähiöprojektiin, jonka puitteissa järjestetään muskaritoimintaa Päiväkoti Leipurissa Myllypurossa.

Ajankohtaista

09.10.2011
BÄNDIPAJATOIMINTA

Lataa kuvasta rytmimuskarin opetussuunnitelma.  Kuva: Paula Ahola